Lähde: NiP laittaa rosterinsa aivan totaalisesti uusiksi – myös valmennus vaihtuu

nip

HLTV:n mukaan NiP on laittamassa koko paketin uusiksi katastrofiin päättyneen RMR-turnauksen jäljiltä.

Ninjas in Pyjamas on ollut yksi viime kuukausien suurimpia pettymyksiä, sillä organisaatio on ajautunut todelliseen kaaokseen. Aleksib:n poistumisen jälkeen toiminta on ollut täysin kadoksissa ja tulokset ovat olleet surkeita. Kaikki huipentui RMR-turnaukseen, jossa tiimi koki kolme perättäistä tappiota. Tämä tarkoitti sitä, että NiPin unelma Majoreista haihtui ilmaan.

Nyt muutoksia ollaan tekemässä sitten kovalla kädellä, sillä HLTV on saanut useasta lähteestä tiedon, että peräti kolme pelaajaa menee vaihtoon. Tämän lisäksi myös valmentaja djL on joutumassa penkitetyksi. Pelaajistosta penkille putoavat es3tag, k0nfig sekä AWP-pelaaja headtr1ck. Näin ollen nykyisestä rosterista paikkansa pitävät ainoastaan juuri sisään astunut IGL alex sekä REZ.

Vahvistusta saadaan varmasti lähiaikoina, sillä NiP pelaa maaliskuun alussa BLAST Premier Spring Showdownissa, jolloin rosteri pitäisi olla kasassa.


Joukkueet: