OG jatkaa huippuvirettään summitissa – nyt kaatui North

OG

Aleksib:n johtama OG jatkoi pelejään cs_summit 6 -turnauksessa, kun ylemmän kaavion puolivälierissä vastaan asettui tanskalainen North.

Kansainvälisellä kokoonpanolla varustettu OG oli huikeassa vireessä viime viikolla, kun joukkue voitti ensin kaikki lohko-ottelunsa cs_summitissa ja tämän jälkeen varmisti vielä paikkansa Dreamhack Open Summer 2020 – turnauksessa viikon päätteeksi.

Tänään jengille oli kuitenkin luvassa täysin uusi haaste, kun vastaan asettui juuttijoukkue North, jonka otteet ovat ollaat todella ailahtelevaisia viime aikoina. Joukkue on joutunut hieman muuttamaan kokoonpanoaan lähiaikoina, joten sinällään ei ole suuri ihme, että tiimi on ollut pienoisissa vaikeuksissa etsiessään itselleen sopivaa pelitapaa.

Mappeja pääsi pickaamaan ensimmäisenä vastustaja, joka päätyi de_overpassiin, jota OG ei ole hirveästi joutunut pelaamaan. Ruggahin suojatit ovat hävinneet seitsemästä pelatusta Overpassista peräti viisi, joten jengin ykkösmapista ei tosiaankaan ole kyse. OG itse päätyi de_infernoon, joka tuntuu olevan heidän tämän hetken go-to-karttansa. Mahdolliseksi ratkaisevaksi maaksi jäi de_dust2.

Overpass haastava OG:lle

Overpassin OG pääsi aloittamaan puolustavalla puolella, joka on lähtökohtaisesti helpompi puoli kartassa. Alku olikin ihan mukava, kun joukkue onnistui voittamaan pislarundin sekä sitä seuranneet kolme kiesiä. Rundit olivat kuitenkin koko ajan tiukkoja, joten tanskalaiset saivat hyvin hallittua pankkia ja voitettuaan ensimmäisen rundin, pääsi vihuilaiset niskan päälle.

North onnistuikin täten keräämään itselleen seuraavat neljä kierrosta, jonka jälkeen tilanne tasoittui. OG:n puolustus oli hätää kärsimässä, kun joukkue ei enää loppuosion aikana saanut raha-asioitaan kuntoon, vaan joutui pelaamaan huonoilla tavaroilla ja taipui lopulta ensimmäisessä osiossa juuteille numeroin 8-7.

Pislarundin voitolla OG koitti vielä puhaltaa tulta sammuvaan hiileen, mutta se ei riittänyt, kun joukkue hävisi heti perään vihujen forceoston. Tästä aizy ja kumppanit saivat niin hyvän momentumin, että puolustus ei enää taipunut kuin yhden kerran. Loppulukemat kartasta lopulta hyvän CT-osion jälkeen Northille 16-9.

Infernossa joukkue herää henkiin

Infernon OG aloitti hyökkäävällä puolella, joten Aleksib pääsi heti tutkimaan takuvihkoaan ja etsimään rakoja, joihin iskeä. Alku olikin kunnon tykitystä, kun joukkue meni heti 5-0-johtoon ja otti kartassa kuskin paikan. Tanskalaisvastustaja alkoi tämän jälkeen kuitenkin saada hieman juonen päästä kiinni ja onnistuikin voittamaan muutaman rundin.

Tämä ei kuitenkaan pitkälle riittänyt, sillä OG onnistui murtamaan vastustajan puolustuksen heti kahden hävityn kierroksen jälkeen uudelleen, joten vihuilla oli todella vaikea rahatilanne koko osion. Kun valde ja kumppanit jatkoivat rumputulta entisä kovemmin, oli lopulta puoliskon loppulukemat 10-5, joka on todella hyvä saalis teropuolelta.

Toisesta pislakierroksesta tanskalaisten olisi pitänyt ottaa ehdottomasti voitto, jotta heillä olisi ollut vielä ottelussa saumaa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan OG onnistui puolustamaan ilman ongelmia vihujen hyökkäykset ja NBK-:n upean puolustuksen turvin jengi meni menojaan toisen kartan osalta. Loppulukemat Inffistä 16-6 ja ratkaisu näin ollen kolmanteen mappiin.

Kaikki ratkeaa pölyyn

Kaikkien klassikkokarttojen isoimman klassikon OG pääsi aloittamaan CT-puolella ja alku oli joukkueelta jälleen huippu, kun jengi nakutti taululle heti tennislukemat 6-0. North kuitenkin heräsi tämän jälkeen peliin mukaan, kun se otti kolmesta seuraavasta kierroksesta voiton. Onni ei kuitenkaan kestänyt pitkään, kun valden johdolla puolustus oli aivan karmeassa vireessä.

Useamman tiukan kierroksen jälkeen joukkueet vaihtoivat puolia OG:n 10-5-johtoasemassa. Pislarundin varassa oli jälleen kerran paljon ja juutit onnistuivatkin pitämään itsensä matsissa voittamalla sen. Kun säästökierroksetkin menivät Northille, oli peli jälleen uusi, kun joukkueiden välissä oli enää vain kaksi kierrosta.

Aseilla OG jälleen näytti, että jengi aikoo viedä voiton tästä ottelusta vaikka väkisin, kun joukkue otti heti neljä peräkkäistä kierrosta. Tanskalaisjoukkue ei kuitenkaan suostunut kaatumaan ilman taistelua, mutta oli lopulta voimaton, kun OG jyräsi joukkueen yli numeroin 16-11 ja 2-1. Seuraavaksi tiimi kohtaa Vitality – Heroic ottelun voittajan keskiviikkona kello 21:00.


Pelaajat: ,,
Joukkueet:
Ottelut:

NordVPN 600x200