OG:lla on tällä hetkellä riveissään neljä pelaajaa, sillä organisaatio ilmoitti tiputtaneensa NBK-:n penkin puolelle.
Uuden pelaajan etsintä käynnistyi välittömästi eikä siihen juurikaan ole aikaa, sillä pelit jatkuvat maanantaina 8. maaliskuuta, kun ESL Pro League Season 13 tärähtää käyntiin.
Nyt HLTV:n saamien tietojen mukaan korvaaja on löytymässä, sillä sivusto uutisoi, että OG käy keskusteluja Heroicin penkille äskettäin pudonneen nikon kanssa.
Niko suoritti Heroicin paidassa melko korkealla tasolla penkityksestä huolimatta, joten tulivoimaa tanskalainen toisi ehdottomasti kokoonpanoon.
Se, miten nikon sopeutuminen tulisi joukkueeseen onnistumaan nähdään vasta siinä vaiheessa, kun kokoonpano saisi kunnolla treenejä alle. Potentiaalia kuitenkin olisi, mikäli OG onnistuisi kiinnittämään tanskalaisen riveihinsä.
Joukkueet: OG