OG upeaan 2-0-voittoon – varmisti jatkopaikkansa DreamHack Openissa

OG ISSAA

OG oli pakkovoiton edessä DreamHack Open Summer 2020 -turnauksessa, kun se kohtasi venäläisjokkue forZen. Aleksib:n joukkue oli lopulta matsissa vahvempi lukemin 2-0.

OG lähti päivän kohtaamiseen ehdottomasti ennakkosuosikkina, vaikka venäläisvastustaja ei missään nimessä ole huono. Eilinen karvas tappio piti unohtaa nopeasti, sillä matsin häviäjä joutuisi jättämään karkelot kesken ja seuraamaan turnauksen jatkopelit sivusta. Mistään pienistä panoksista ei siis ollut kyse.

Otteluun lähdettiin forZen valitsemalla Miragella, jossa suomalaispelurin jengi oli jo eilen vaikeuksissa. Alku ei taaskaan luvannut hyvää, sillä venäläisjoukkue oli hyökkäyksissään todella terävä ja vei ottelun alkua mielin määrin. Aleksib ja kumppanit olivat hätää kärsimässä, mutta saivat kuitenkin raavittua kasaan kuusi arvokasta kierrosta.

Hyökkäävällä puolella OG syntyi kuin uudestaan ja Aleksib:n kuuluisat taktiikat tuntuivat purevan vastustajiin kuin kuuma veitsi voihin. Erityisesti valde ja ISSAA olivat huikealla pelipäällä ja ratkaisuhetkillä jälkimmäinen ottikin käsittämättömän kauniin 1v2 clutchin. Tämä katkaisi venäläisten selkärangan ja toi joukkueelle Miragesta tiukan 16-14-voiton.

ISSAAn clutchi

OG:n alku vaikea, loppu huikea

Nuken alku oli hyvin samankaltainen tulosten valossa kuin Miragessakin. tällä kertaa OG vain oli hyökkäävällä puolella ja forZe puolustamassa. Alku mentiin täysin itänaapurin komennuksessa, kun seitsemästä kiesistä peräti kuusi meni vastustajalle. Tämän jälkeen joukkue kuitenkin suli totaalisesti, kun Aleksib:n tiimi vei osion loput kierrokset nimiinsä.

Aleksib:n tärkeä 1v2

CT-puolelle päästyään kansainvälinen joukkue jatkoi siitä, mihin se aikaisemmassa osiossa jäi. Vaikka pislarundi menikin vihuille, ei jengillä ollut missään vaiheessa puoliskoa mitään hätää. Loppulukemat OG sinetöi lopulta melko helpostikin, kun se voitti Nuken lopulta 16-10 ja koko ottelun 2-0.

Seuraavaan otteluun jengi saa pahimman mahdollisen vastustajan, kun maailmanlistan ykkösjoukkue BIG on vastassa. Ottelusta on varmasti tulossa mielenkiintoinen ja OG:lla onkin huippupaikka näyttää, että se voi voittaa kenet vain maailmassa. Matsi pelataan lauantaina 15.8. kello 17:00, joten silloin kannattaa olla näköradion äärellä.


Pelaajat: ,,
Joukkueet:
Ottelut:

NordVPN 600x200