Lähde: OG:n rosterin viimeinen palanen on puolalainen MICHU

OG

OG on etsinyt viidettä pelaajaa jo muutaman viikon, mutta nyt etsiminen on tulossa päätökseensä, jos lähteitä on uskominen. Puolalaislähteen (uutinen puolaksi) mukaan puolalaispelaaja Michał ”MICHU” Müller on viimeinen palanen OG:n rosterissa ja tulisi näin ollen ISSAAn tilalle.

Aleksib:n johtama joukkue etsi vielä vähän aikaa sitten kahta pelaajaa, kun sekä NBK- että ISSAA penkitettiin joukkueesta. Toinen rosteriin etsityistä pelaajista on jo löytynyt, kun ESL Pro Leaguessa joukkueen mukana ollut niko palkattiin osaksi joukkuetta. Jos uutiset MICHUn osalta ovat myös totta, niin joukkueen rosteri olisi jälleen valmis.

MICHU muistetaan hyvistä puolalaisjoukkueista, sillä hän on edustanut mm Virtus.Prota aikaisemmin. Viimeisimpänä hänet nähtiin Envyssä, jonka suunnitelmat menivät koronaviruksen takia pieleen. Hyvillä statseilla koko uransa pelannut pelaaja tuo pöytään roimasti tulivoimaa, vaikka lopullinen läpimurto onkin jäänyt vielä tekemättä. Jos uutinen pitää paikkaansa, niin nyt mies saa huikean mahdollisuuden loistaa Aleksib:n johtaman OG:n alaisuudessa.


Joukkueet:

NordVPN 600x200