ICE Challenge 2020 -turnauksen lohkojako on selvillä ja se tarjoaakin penkkiurheilijoille suurta herkkua, kun pitkään odotettu kohtaaminen on vihdoin varmistunut. ENCE eSports saa avausmatsissaan vastaansa Aleksibn johdattaman OG:n.
Nuoresta iästään huolimatta OG:lla on jo varsin suurehko kannustusjoukko takanaan ja varsinkin Suomessa OG:sta puhuttaessa keskustelu kääntyy aina yhteen herraan, Aleksi Virolaiseen. Eikä tuo toki mikään ihme ole, sillä onhan Aleksib saanut Suomen CS-piireissä varsin messiaalliset mittasuhteet. ENCEn päälle muodostunut myrskypilvi taas on kestänyt jo kohtuuttoman pitkään, ehkä suNnyn johdolla otettu teurastusvoitto OG:sta auttaisi palauttamaan arvostuksen?
Joka tapauksessa kyseessä on suuri kohtaaminen kahden ison joukkueen välillä ja sen lisäksi se on suuri kohtaaminen myös Aleksibn -ja ENCEn fanipoikien välillä. Sosiaalisen median kanavat tulevat täyttymään kommenteista ja fanien tekemistä arvioista, oli lopputulos mitä tahansa.
Pidetään peukkuja pystyssä, että molemmat joukkueet lähtevät matsiin kunnolla valmistautuneina ja pääsemme näkemään molemmilta tiimeiltä tähän asti parhaimmat suoritukset.
Lisäjännitystä ottelun seuraamiseen tarjoaa Coolbetin Esports-vedonlyöntikohteet. Mikäli sinulla ei vielä ole pelitiliä Coolbetille, niin se onnistuu tämän linkin kautta tai vaihtoehtoisesti alapuolella olevasta painikkeesta klikkaamalla.
Coolbetilla uudet asiakkaat saavat 10 euron talletuksella peräti 50 euroa pelirahaa. Tarjouksesta pääset lukemaan lisää alapuolen painikkeesta. Onnea vetoihin!
ICE Challenge 2020 – Lohkot
A-lohko
mousesports
Heroic
Virtus.pro
MAD Lions
B-lohko
Natus Vincere
ENCE
OG
GODSENT
ICE Challenge 2020 – Avausottelut
1.2.2020 klo 11:00: OG vs ENCE
1.2.2020 klo 14:45: Heroic vs Virtus.pro
1.2.2020 klo 18:30: mousesports vs MAD Lions
1.2.2020 klo 22:15: Natus Vincere vs GODSENT
Tiivistelmä
- Pelataan Lontoossa
- Palkintopotti 250,000 USD
- Group Stage: 1.2-2.2.2020
- Playoffit: 4.-6.2.2020
- Kaikki matsit Best of Three -mallilla
You were waiting for it!💥
Here comes the groupstage of ICE Challenge London 2020 supported by https://t.co/1IdtbFRzRK!Don’t miss it!👇#ICELondon2020 #maincast #CSGO pic.twitter.com/mfJOzvGnif
— CS:GO Maincast 🇬🇧 (@csgomcast) January 15, 2020
Tsekkaa Pallomeri.netin uusi Esports-aiheinen osio: Päivän kuumimmat urheilu-uutiset Esportsista
[yasr_overall_rating]
Pelaajat: Aleksib,suNny
Joukkueet: ENCE,OG