Virolainen supertähti Robin ”ropz” Kool lähtee MOUZista, jossa hän pelasi yhteensä neljä ja puoli vuotta.
MOUZ ja virolaistähti ropz lähtevät eri suuntiin neljän ja puolen vuoden yhteiselon jälkeen. Supertähteä on viime aikoina huhuttu vahvasti FaZe Claniin, joka on kiinnostunut rifle-pelaajan palveluksista.
FaZe ei varmasti ole ainoa seura, joka on ollut ropzin perässä, sillä mies on ollut viime vuodet yksi parhaista omassa roolissaan. Lisäksi pelaaja on parantanut otteitaan vuosi vuodelta, joten vasta 22-vuotiaan pelaajan hankkiminen on ehdottomasti järkiliike.
Ropz tulee todennäköisesti korvaamaan olofmeisterin, joka palasi kesällä takaisin eläkkeeltään. Koko tiimi oli pitkään sitä mieltä, että tämä paluu on pysyvä, mutta ropzin kaltaista pelaajaa on mahdotonta sivuuttaa.
Aika näyttää jättääkö CS:GO-pelin yksi isoimmista legendoista pelin jälleen vai palaako hän esimerkiksi vanhojen tiimikaveriensa flushan ja JW:n kanssa askiin.
Pelaajat: ropz
Joukkueet: FaZe,MOUZ