Ranskalaislegenda Cédric ”RpK” Guipouy lopettaa huikean peliuransa 32-vuotiaana.
Legendaarinen Cédric ”RpK” Guipouy on päättänyt lopettaa pitkän peliuransa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ranskalaistähti lopettaa pelaamisen huipputasolla, mutta tällä kertaa 32-vuotiaan päätös on mitä todennäköisimmin lopullinen.
RpK oli yksi isoimmista tähdistä Counter-Strike Sourcessa, kun mies johdatti VeryGamesin järkyttävään dominanssiin. Vuonna 2012 hän siirtyi CS:GO-pelin pariin, mutta oli mukana vain muutaman kuukauden ja lopetti tämän jälkeen. Le Tank lempinimellä tunnettu pelaaja teki kuitenkin paluun CS:n pariin muutaman vuoden tauon jälkeen.
CS:GO:ssa ranskalaispelurista ei ikinä tullut yhtä isoa tähteä kuin mitä hän Sourcessa oli, mutta ei hän missään nimessä huonokaan ollut. Joukkuetasolla hän nimittäin voitti kuusi isoa turnausta sekä saavutti maailmanlistan ykköstilan vuonna 2020.
Näin ollen yksi sivu kääntyy, kun vuonna 2006 uransa aloittanut Le Tank siirtyy sivuun. Hän jättää varmasti jälkensä ranskalaiseen skeneen ja hänet tullaan muistamaan yhtenä isoista ranskalaistähdistä aina.
Joukkueet: Vitality