S1mple kuvaili NAVIn uutta tiimiä – ”Olen huolissani vain tästä”

s1mple s1mplen

NAVI muutti joukkueensa kansainväliseksi, kun se vaihtoi peräti kolme pelaajaa kesätauon aikana. Joukkueen ykköstähti s1mple antoikin nyt ensimmäisen haastattelun uudesta rosterista.

NAVIssa puhaltaa muutosten tuulet, sillä joukkue laittoi rosterinsa uusiksi rajulla kädellä. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa joukkueen kommunikaatio tulee sujumaan englanniksi. Tämä on iso muutos tiimiin jääneille s1mplelle sekä b1t:lle, joten varmasti aikaa tarvitaan.

– Tunnen oloni mukavammaksi muutaman kuukauden kuluttua. Jopa Liquidiin liittyessä minulla oli vaikeaa sen kanssa, mutta ihmiset auttoivat minua englannin kanssa. Ehkä meillä tulee olemaan jotain viestintäongelmia. Olen huolissani vain tästä, s1mple kertoi haastattelussa.

Supertähden mukaan muutokset vaativat paljon kärsivällisyyttä, joten odotuksia ei kannata heti nostaa liian suuriksi.

– Minusta tuntuu, että meillä voi tulla mukava kuherruskuukausi. Ehkä jopa aloitamme todella hyvin. Mutta kun meillä alkaa tulemaan ongelmia, kuten yleensä tulee karttoja enemmän opiskellessa. Sitten se tulee olemaan vaikeaa. Tuntuu, että tarvitsemme vähintään kolme kuukautta aikaa, NAVI-tähti jatkoi.

Alapuolella olevalla videolla ääneen pääsee myös Aleksib, joka pääsee kertomaan tunnelmiaan huippusiirron jälkeen.

S1mple antoi kommentteja NAVIn uudesta nipusta


Pelaajat:
Joukkueet:

NordVPN 600x200