Ukrainalaistähti Oleksandr ”s1mple” Kostyliev vahvisti X-palvelussa, että hän aikoo pitää tauon pelaamisesta.
NAVI on muutosten kourissa, sillä sen suurin supertähti jättää joukkueen ainakin toistaiseksi. Mies aikoo pitää tauon, josta hän puhui jo aiemmin viime vuonna. Lisäksi peluri kertoi, että hänellä on asioita ja ihmisiä, joista hänen pitää huolehtia.
Samalla s1mple otti kantaa huhuihin, että hän olisi vaihtamassa joukkuetta. Ukrainalaistähti sanoi, että hän ei ole ikinä miettinyt seuran vaihtamista, mutta olisi mielenkiintoista saada tarjouksia muilta tiimeiltä.
Lisäksi hän mainitsi, että olisi valmis vaihtamaan roolia, sillä AWP ei ole niin hyvä CS2:ssa. Samalla hän kertoi, että ei ole tehnyt vielä mitään päätöksiä tulevaisuuden suhteen, mutta toivoo fanien kuitenkin kannustavan NAVIa tulevissa turnauksissa.
Pelaajat: s1mple
Joukkueet: Natus Vincere