Pelijätti Valve on ilmoittanut turnausjärjestäjille aikeistaan järjestää kaki Majoria sekä vuonna 2022 että vuonna 2023.
CS:GO-pelin himotuinta palkintoa pääsee yrittämään näillä näkymin kaksi kertaa sekä vuonna 2022 että 2023, sillä Valve aikoo järjestää seuraavan kahden vuoden aikana kaksi Majoria per vuosi. Viime vuonna turnausta ei pelattu ollenkaan koronapandemian takia, mutta tänä vuonna karkelot on tarkoitus olla loppuvuodesta Tukholmassa.
HLTV.orgin uutisen mukaan Valve on lähettänyt turnausjärjestäjille sähköpostin, jossa pyydetään halukkaita ilmoittamaan kiinnostuksensa Majoria kohtaan. Tämä on järjestäjille mahtava tilaisuus, sillä kaikki haluavat varmasti päästä järjestämään tarunhohtoista turnausta, jossa jaetaan CS-maailman himotuinta palkintoa.
Oletettavasti yksi neljästä turnauksesta tullaan pelaamaan Brasiliassa, sillä viime vuodelle suunniteltu Major oli kaavailtu Rio de Janeiroon. Maa tunnetaan fanaattisista faneistaan, joten olisi todella erikoista, jos yhtä turnauksista ei vietäisi Rioon. Muut kolme paikkaa ovat kuitenkin täysin auki, joten mitä vain voi tapahtua. Todennäköisesti Suomessa Majoria ei lähitulevaisuudessa tulla näkemään, mutta suunta täälläkin on oikea, sillä turnausjärjestäjistä Elisa on jo ottanut askeleen kohti isompia ympyröitä.
Ottelut: PGL Major 2021