CS:GO:n emoyhtiö Valve julkaisi huhuissa pitkään pyörineen Counter-Strike 2:n.
Odotus on vihdoin ohi, kun Valve vahvisti uuden CS-version olevan tulossa. Pelin rajoitettu testijakso alkaa tänään, mutta siihen pääsee osallistumaan vain testaukseen valittu ryhmä. Itse peli julkaistaan kesällä ja CS:GO:n omistajat pystyvät päivittämään sen ilmaiseksi.
Julkaisija lupaa Counter-Strike 2:n olevan pelin historian merkittävin tekninen kehitysaskel. Vaikka virallinen julkaisu on vasta kesällä, niin uuden version ominaisuuksista saatiin kuitenkin jo pieniä maistiaisia tiedotteen yhteydessä.
Näihin kuuluu mm. responsiiviset savut, joihin voi vaikuttaa luodeilla ja kranaateilla. Tickrate ei enää jatkossa ole määritelty, vaan all-tick-päivityksen johdosta palvelimet rekisteröivät tarkan hetken, jolloin liikutaan, ammutaan tai heitetään kranaatti. Tämän johdosta kranaanit lentävät aina samalla tavalla tick-taajuudesta riippumatta.
Muutoksia on näiden lisäksi tulossa karttojen selkeyteen, ääniin sekä moniin muihin asioihin. Lopulliset vahvistukset saadaan kuitenkin vasta, kun testaus on päättynyt ja peli julkaistaan virallisesti.