Video: Vuoden 2019 upeimmat frägit yhdessä paketissa

Video

Video vuoden 2019 upeimmista frägeistä on julkaistu Style-Productionin osalta, kun uusin Echoes of -video on saatettu päivänvaloon. Vuosittain julkaistavaan koosteeseen kerätään edellisen vuoden upeimmat kohokohdat.

Useamman vuoden ajan on jo nähty Echoes of -videoita, jotka ovat toinen toistaan upeampia. Videot keräävät upeasti yhteen edellisvuoden upeimpia frägejä ja ne saavatkin lähtökohtaisesti aina kymmeniä tuhansia katselukertoja. Tämän vuoden tykitys ei ole missään nimessä poikkeus, vaan pätkä on jälleen rakennettu kauniisti.

CS on kasvanut pelinä jatkuvasti ja se rikkoi taannoin peräti miljoonan samanaikaisen pelaajan rajapyykin. Pelin kiinnostusta tukee myös kyseisen videon katselukerrat, sillä tähän mennessä vuoden 2019 koostetta on katsottu jo yli 170 000 kertaa, joka on enemmän kuin yhtäkään aikaisempaa Echoes of -videota.

Video näyttää suomalaisia hyvässä ja pahassa

Yksi viime vuoden isoimpia yllättäjiä ja tasaisimpia suorittajia ollut nuori osuja sergej on videolla mukana upeilla Miragen p250 frägeillään. Tämän lisäksi ENCE kokonaisuudessaan ottaa lujaa selkäänsä muutamaankin otteeseen. Myös AWP-taituri ottoNd on edustaa suomalaisverta tässä mättöpätkässä.

Muutenkin pelaajien osalta kattaus on todella herkullinen, sillä lähes kaikki maailman parhaat ovat päässeet mukaan videolle. Näitä frägejä ei kannata missata, sillä ZywOo, s1mple, device ja kumppanit tarjoavat järisyttävää viihdettä 15 minuutin ajan. Jos video ei jostain syystä näy, voit katsoa sen tästä.

Katso myös: ESL One Cologne 2020 – otteluohjelma, kaavio ja joukkueet


Pelaajat: ,
Joukkueet:

NordVPN 600x200