Vitality vs. OG – näin katsot ottelun ilmaiseksi live stream -palvelusta

OG ISSAA

IEM Katowice 2021 -turnaus käynnistyy torstaina ja heti avauspäivänä kehissä nähdään Aleksib:n johtama OG.

Vitality vs. OG – ilmainen Twitch live stream

Katowicen turnauksessa nähdään heti kärkeen todella kovan luokan otteluita, sillä eihän mukana ole ainuttakaan heikkoa nippua. Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu tietysti klo 20:00 alkavaan Vitalityn ja OG:n väliseen mittelöön.

Aleksib:n johtama miehistö joutuu kovan paikan eteen, sillä pelaahan Vitalitylla muuan supertähti ZywOo.

Joukkueet ovat kohdanneet historian aikana kahdesti ja molemmat ovat napanneet yhden voiton. Edellisestä kohtaamisesta on kuitenkin kulunut aikaa jo yli puoli vuotta, joten näistä on turha vetää sen suurempia johtopäätöksiä.

Suosikin viitta on tietysti Vitalityn harteilla, mutta ei ranskalaisorganisaatio ole lyömätön. Kaiken lisäksi tiimissä on pientä myllerrystä, sillä IGL apEX jättäytyi tauolle omasta tahdostaan. Tämä varmasti näkyy joukkueen tekemisessä, vaikka paikkaaja löytyikin oman joukkueen sisältä, sillä Vitality on pelannut viime kuukaudet kuuden miehen rosterilla.

Jännitystä on taatusti luvassa ja pelkästään jo Katowicen legendaarinen turnaus tuo oman mausteensa mukaan.

Coolbet tarjoaa jokaiseen otteluun live kertoimet, minkä lisäksi sivustolta löydät suoran live stream -lähetyksen kamppailuihin. Lähetysten katsomiseen tarvitse vain aktiivisen pelitilin.

SIIRRY COOLBETILLE TÄSTÄ!


Joukkueet: ,
Ottelut:

NordVPN 600x200