Vuoden 2014 Dreamhack Winter -tapahtumassa nähtiin ottelu, joka aiheutti ennennäkemättömän härdellin, joka poiki lopulta myös sääntömuutoksia.
Tapahtuman puolivälierissä iski yhteen kaksi sen hetken parasta joukkuetta, kun ruotsalainen fnatic sai vastaansa ranskalaisen Team LDLC:n.
Dreamhack Winter toimi tuolloin pelin major-turnauksena, joten panokset olivat aivan järisyttävän kovat, sillä kyseessä oli vuoden yksi odotetuimmista turnauksista.
Kahden tähtijoukkueen kohtaaminen meni lopulta kolmanteen karttaan, jossa nähtiin tilanne, joka aiheutti uskomattoman välikohtauksen. Fnatic oli häviöllä kolmantena karttana toiminutta Overpassia jo numeroin 3-13, kun joukkue veti hihastaan todellisen ässäkortin.
Olofboost aiheutti valtaisan kohun
Fnatic oli löytänyt kartasta paikan, jossa pelaaja pääsi ampumaan näkymättömän reunan ylitse. Ruotsalaiset olivat jemmanneet paikkaa aivan ratkaisuhetkille asti, kunnes joukkueen tähtipelaaja olofmeister otti oman tilansa ja alkoi pudottamaan vastustajan pelaajia. Team LDLC oli totaalisen pihalla siitä, mistä fnatic teki tuhojaan ja lopulta kartta kääntyi ruotsalaisten 16-13-voittoon.
Fnatic tekemä temppu aiheutti valtavan jälkipyykin ja tiimin pelaajat saivat jopa tappouhkauksia. Osa pelaajista oli jo valmis lopettamaan uransa järkyttävän huomion jälkeen.
Team LDLC teki protestin välittömästi ottelun jälkeen. Lopulta tuomaristo päätti, että kartta pelattaisiin uudelleen seuraavana aamuna. Peliä ei kuitenkaan koskaan pelattu uusiksi, sillä fnatic antoi ranskalaisille luovutusvoiton. Välieriin edennyt Team LDLC eteni lopulta koko turnauksen mestariksi.
Overpassin kartta joutui kohun seurauksena muutoksen kohteeksi, jotta vastaava ei toistuisi. Paikka nimettiin myös osuvasti olofboostiksi fnaticin tähtipelaajan mukaan.
Vuoden 2014 major-turnaus tarjosi ennennäkemättömän välikohtauksen
Pelaajat: olofmeister
Joukkueet: Team LDLC
Ottelut: Dreamhack Winter